Noin vuosi sitten Anu Lammela oli asioimassa Oulun keskustassa sijaitsevassa Nappi Kikassa. Liikkeen silloinen omistaja Seija Mällinen mainitsi ohimennen, että kovin into liikkeen pitämiseen oli hiipunut. Siihen Anu ehdotti, että Seija myisi liikkeensä Anulle. Heti ehdotukseen ei tullut vastausta, mutta muutaman viikon kuluttua Seija soitti Anulle, ja kyseli, oliko tämä ollut tosissaan. Siitä neuvottelut lähtivät käyntiin ja noin vuotta myöhemmin kaupat saatiin viimeisteltyä. Anu aloitti Nappi Kikan uutena omistajana 19.4.2021.
Nappi Kikka on oululainen pitkän linjan käsityöliike, joka on ollut Mällisen omistuksessa 12 vuotta. Liike ei varsinaisesti ollut myynnissä, kun keskustelu omistajanvaihdoksesta alkoi Mällisen ja Lammelan välillä. Siitä huolimatta omistajanvaihdos toteutui ja yritys jatkaa uuden omistajan käsissä. Paikoilleen ei jäädä, vaan liikkeen toimintaa on tarkoitus kehittää ja laajentaa perinteitä kunnioittaen.
Anu Lammela on toiminut yrittäjänä pitkään, ja käsityöliike sopii erinomaisesti hänen muihin yrityksiinsä. Vuonna 2013 hän perusti Verhoomo Lumonian ja 2018 tarjontaan tulivat pinnoitepalvelut, joita tehdään Lumonia Detailing -nimellä.
Nappi Kikan omistajanvaihdos kesti kokonaisuudessaan noin vuoden, koska kauppaa tehtiin samanaikaisesti monien muiden asioiden kanssa. Anua työllistivät mm. normaalina jatkunut muu yritystoiminta ja Lumonian yritysmuodon vaihtaminen toiminimestä osakeyhtiöksi. Nappi Kikan toiminta jatkui normaalisti koko ajan.
Omistajanvaihdoksen tekemisessä Anu sai konsultointiapua mm. Oulun seudun Uusyrityskeskukselta, josta apuna oli Jarmo Siipola. Erityisen suurena apuna Jarmo oli Lumonian konsernirakenteen suunnittelussa ja siinä, miten Nappi Kikka saadaan sujuvasti osaksi konsernia. Ajatuksena oli tehdä yhtiöjärjestelyt niin, että uuden yrityksen mukaan tuominen olisi mahdollisimman helppoa, jos mielenkiintoisia liikkeitä tulee vastaan. ”Jarmo auttoi todella paljon” Anu kiittelee.
Yhteistyö Uusyrityskeskuksen kanssa ei ole Anulle uutta. Lumonian perustamisessa auttoi aikoinaan Niemelän Alvi. Lisäksi Anu on ollut yhteydessä Uusyrityskeskukseen, kun on miettinyt vaihtoehtoja yritystoiminnan laajentamiseen. ”Uusyrityskeskuksesta on ollut iso apu. Sinne kannattaa olla yhteydessä” Anu toteaa. ”Jos joku virhe jäisi itseltä välistä” hän naurahtaa.
”Yrityskaupan tekeminen on ollut mielenkiintoista. Kun aikaa menee, voi harkita uusienkin kauppojen tekemistä” Anu toteaa lopuksi.
Artikkelin on kirjoittanut Satu Lankinen / Saagacoms