Kun Sirpa Haataja aloitti OSAO:lla opinnot 2019 hänelle oli alusta alkaen selvää, että valmistuttuaan hän alkaa yrittäjäksi. Valmistumisen lähestyessä hän oli yhteydessä Uusyrityskeskukseen jo puoli vuotta ennen yrityksen varsinaisen toiminnan aloittamista. Näin suunnitelmien hiomiseen, hakemusten täyttämiseen ja muiden asioiden hoitamiseen jäi riittävästi aikaa.
Yrittäjyysasiat kuuluivat kosmetologin opintoihin, ja niinpä Sirpa teki ensimmäisen version liiketoimintasuunnitelmasta koulutukseen liittyvänä tehtävänä. Koska suunnitelma yrittäjyydestä oli selvä, teki hän liiketoimintasuunnitelmasta jo siinä vaiheessa mahdollisimman todenmukaisen tulevan yrityksensä näkökulmasta. Kun yrityksen perustaminen alkoi tulla ajankohtaiseksi, käytti Sirpa opiskelutehtävää runkona, jota hän alkoi hiomaan Oulun seudun Uusyrityskeskuksessa yritysneuvojana toimivan Anneli Rinta-Paavolan avustuksella.
Kaikkia opintojen aikana suunniteltuja asioita ei voinut toteuttaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Yksi vaihdettava asia oli yrityksen nimi. Sirpa ja Anneli tutkivat yritysnimiä PRH:n nimipalvelusta, jotta Sirpa pystyi valitsemaan yritykselleen nimen, joka varmasti menee läpi yritystä rekisteröitäessä. Tässä onnistuttiinkin.
Starttirahan saamisen varmistamiseksi on todella tärkeää, että kaikki viranomaisasiat hoituvat oikeaan aikaan. Keväällä Sirpa oli vielä työsuhteessa Vaalan kuntaan, josta oli opintovapaalla. Opintonsa hän oli aloittanut 2019, kun pieni Veneheiton koulu, jossa hän oli toiminut keittäjänä ja siistijänä, lakkautettiin. Valmistumisen jälkeen starttirahan hakeminen, irtisanoutuminen ja yrityksen perustaminen piti osata tehdä oikeassa järjestyksessä. Näitä asioita Sirpa hoiti TE-toimiston henkilöiden kanssa, joiden yhteystiedot hän sai omalta yritysneuvojaltaan.
Itselleen sopivan tilitoimiston Sirpa löysi Uusyrityskeskuksen avustuksella. Sieltä annettiin Sirpan suostumuksella hänen yhteystietonsa muutamille tilitoimistoille, joista oltiin suoraan yhteydessä häneen. Sirpa valitsi yhteyttä ottaneista toimistoista itselleen sopivan ja on ollut valintaansa tyytyväinen. Uusyrityskeskuksen apu helpotti, kun ei tarvinnut etsiä toimistoa aivan alusta alkaen.
Rahoitus- ja talouslaskelmia Sirpa teki aluksi yritysneuvojansa kanssa, ja laskelmia hiottiin useampaan kertaan. Pankkilainaa ja Finnveran alkutakausta varten tarvittiin tarkempia laskelmia, jotka Sirpa teki yhdessä tilitoimistonsa kanssa. Yhdessä laskelmat tulivat tehtyä ja asioihin tuli varmuutta. Samalla ymmärrys talousasioihin kasvoi. Viimekädessä Sirpan piti tehdä kaikki päätökset aina itse, mutta olo oli turvallinen ammattilaisilta saadun avun ansiosta.
”Tällaisia yrittäjiä, jotka haluaa tehdä sitä omaa hommaansa, on varmasti paljon. Ja silti on pakko miettiä niitä talouslaskelmia ja muitakin vaikeita juttuja. Siksi on hyvä, että Uusyrityskeskuksessa autetaan ja asiat selitetään niin, että ne varmasti ymmärtää. Ja sekin, että asioita käydään läpi useammalla kerralla eikä yhdellä kertaa kaikkea”, Sirpa Haataja pohtii.
”Uusyrityskeskuksen Annelin kanssa yhteistyö oli kyllä luontevaa ja mukavaa. Sinne soittamisessa on matala kynnys vieläkin,” Sirpa toteaa lopuksi.
Oulun seudun Uusyrityskeskus toivottaa Sirpalle ja Kauneushoitola Silonalle onnea ja menestystä!
Lisätietoa Kauneushoitola Silonasta nettisivuilta ja Silonan Facebook– ja Instagram-tileiltä.
Artikkelin on kirjoittanut Satu Lankinen / Saagacoms