Pohjois-Pohjanmaan Yritysmarkkinat pidettiin 6.5.2023 BusinessAsemalla. Toisen kerran pidetty tapahtuma keräsi runsaasti kiitosta osallistujilta. Yritysten ostajille ja myyjille suunnattu tapahtuma tarjosi ainutlaatuisen tilaisuuden verkostoitumiseen ja liiketoimintamahdollisuuksien löytämiseen. Monet kokivat tilaisuuden hyvänä ponnahduslautana omistajanvaihdoksiin.
Tunnelma tapahtumassa oli korkealla, ja osallistujat kiittelivät ohjelman jouhevaa etenemistä. Tapahtumassa korostui vertaistuki ja rohkeus puhua asioista. Monelle osallistujalle oli tärkeää huomata, etteivät he olekaan yrittäjänvaihdosasiassa yksin.
BusinessAsema oli sopiva ympäristö yritysten esittelylle ja neuvotteluille. Osallistujat arvostivat tapahtuman käytännönläheisyyttä ja mahdollisuutta päästä keskustelemaan yrittäjien kanssa. Järjestelyt loivat hyvän pohjan tehokkaalle verkostoitumiselle ja kaupankäynnille. Kiitosta sai myös yritysostajan oma tarina, jossa Mikko Heikkinen kertoi kokemuksistaan LR-Palvelu oy:n yrittäjäksi alkamisestaan.
Pohjois-Pohjanmaan Yritysmarkkinoiden järjestäjät olivat tyytyväisiä saamaansa palautteeseen, ja tapahtumaa kehitetään palautteiden perusteella. Järjestäjät korostivat myös tapahtuman roolia alueen yritysten uusien liiketoimintamahdollisuuksien ja alueen talouskasvun edistäjänä. Vastaaville tapahtumille on tarvetta myös tulevaisuudessa, ja seuraavat Pohjois-Pohjanmaan Yritysmarkkinat järjestetään 27.4.2024.
Kanssamme tapahtuman järjestäjinä toimivat BusinessOulu ja Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät.
Tapahtuman yhteistyökumppanit
- Oulun OP
- ProJuridica
- Suomen Yrityskaupat
- Yrityspörssi
- Finnvera
- Säätöpankki Optia
- Oma Säästöpankki
- Rotio
- Finsta
Yhteistyökunnat:
- Hailuodon kunta
- Iin kunta
- Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis
- Limingan kunta
- Lumijoen kunta
- Muhoksen kunta
- NIHAK -Nivala-Haapajärven seutu NIHAK
- Oulaisten kunta
- Pudasjärven Kehitys
- Raahen seudun kehitys
- Siikalatvan kunta
- Tyrnävän Kehitys
- Utajärven Yrityspuisto
- Vaalan kunta
- Ylivieskan kunta
Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille ja sen mahdollistaneille!
Lue lisää Pohjois-Pohjanmaan Yritysmarkkinoista
Artikkelin on kirjoittanut Satu Lankinen / Saagacoms